In English



Tänään Kammarissa on Maanantai 06.09.2010
klo 00:13 (GMT +02:00)

Enää 110 yötä Jouluun!

Tilaa aito Joulupukin Kirje

Joulupukin Kammari | Juttusilla Joulupukin kanssa | Kirje Joulupukilta | Lahjoja Kammarista | Muistoja albumiin | Napapiiri | Uusi Joulupukin Kammari!

Lahjoja Joulupukin Kammarista



Joulupukin mielestä joulu on tietenkin vuoden parasta aikaa, sillä silloin hän lähtee taas matkalleen ympäri maailmaa lahjoja jakamaan. Joulu on kuitenkin vain kerran vuodessa – ja joskus voi tuntua, että jouluun on tosi pitkä aika. Mutta eipä hätää – jouluun ja joulun tunnelmaan voit virittäytyä ympäri vuoden ja tehdä joululahjaostoksia Joulupukin Kammarin tornimyymälästä. Joulupukin Pääpostin tontut puolestaan toimittavat pakettisi minne tahansa maailmassa ja mihin aikaan vuodesta tahansa!

Kun haluat yllättää ystäviäsi kotona tai kaukomailla, voit tilata heille myös Joulupukin aidon joulutervehdyksen. Tämän kirjeen tonttuväki osaa taiteilla yli kymmenellä eri kielellä!

Sahojen suhinaa, vasaroiden pauketta, lastujen lentelyä, porien narsketta ja puukkojen nakerrusta. Siinäpä työteliästä joulumusiikkia suoraan Joulupukin salaisilta lahjapajoilta. Tontut ovat taitavia käsistään ja jokainen omalla tavallaan erikois-erikoismestari tekemään aivan tietynlaisia töitä. Ja kun pajalla lahjakiireet ovat kuumimmillaan, toimii tonttujoukko kuin hyvinrasvattu kellokoneisto. – Tontut hoi, saattaa Joulupukki joskus työn tuoksinassa huudahtaa. – Muori on pannut puuron tulelle, joten pidetäänkös pikkuinen tauko ja huilitaan vähän?

Verstaan ja pajan työn äänet vaimentuvat muutamaksi tuokioksi, kun tontut hipsivät suureen ruokasaliin ja pistelevät Muorin tekemää maailman parasta riisipuuroa poskiinsa. Mutta pajan ahjo ei lakkaa pöhisemästä hetkeksikään, eivätkä työkalut ehdi höyläpenkillä kauaa käyttämättä lojua. No, pienten päivänokosten ajan ehkä, mutta pian alkaa taas kuulua kilkutus ja kalkutus, kun tonttujen taitavissa käsissä syntyy kaikenlaista tarpeellista tavaraa, lahjakapine toisensa jälkeen.

 
Tilaa Joulupukin kirje